7. syyskuuta 2011

Cutrinin Bio+ energen -sarja

Törmäsinpä eräässä blogissa "ihmetuotteeseen" nimeltä Bio+ energen. Kyseessä on Cutrinin tuotesarja hiuspohjan ongelmiin. Tuotteesta sanotaan seuraavaa:

"Vahvistava shampoo, ehkäisee ja hidastaa ennenaikaista hiustenlähtöä yhdessä BIO+ Energen Serum hoitonesteen kanssa käytettynä. Ylläpitää hiuspohjan hyvinvointia ja, vahvistaa hiuksia ja parantaa edellytyksiä uusien hiusten kasvulle. Soveltuu päivittäiseen käyttöön"

Mulla on aina ollut todella ohuet hiukset. Moni on sanonut, niin heilläkin on, mutta kokeiltuaan hiuksiani ovat todenneet ettei sentään NOIN ohuet. Jo lapsena kampaajalla mua huijattiin ja hiuksiini laitettiin ihmeainetta, jonka sanottiin tekevän mun hiuksista paksummat. :) No eipä tuo huijausaine mitään tehonnut, mutta kertoo kuitenkin sen, että ongelma on aina ollut olemassa. Joku kampaaja puolestaan sanoi, että vaikka mulla on todella ohuet hiukset, niitä on kuitenkin paljon. Jos mietitte, miten ohut tukkani oikeasti on, niin hyvänä esimerkkinä voisin sanoa, että kun laitan hiukseni normaalille letille, koko letin paksuus on jotain peukalon paksuuteen verrattavaa. Ei kovin kivaa, eihän? ;)

Viime vuosina hiuksia on myös lähtenyt mielestäni paljon. Kaksi vuotta sitten olin jo ihan paineessa, että mitä voin tehdä asialle ja kävin jopa lääkärissä. Lääkäri-täti sitten ehdotti jotain luontaistuotteita Tallinnasta (oli valmis niitä hakemaan mulle) tai sitten ihan vaan Priorinia. No, Tallinnan tuotteisiin en sortunut ja Priorin on tuskaisen kallis, kun ihan pieni kuuri ei taatusti muuta mitään. Nyt sitten tästä eräästä blogista bongasin tämän Bio+ energen -hiustenhoitosarjan. Blogissa tätä kehuttiin todella paljon, kuulema ihan oikeasti auttaa. Jotkut blogin lukijat tulivat jopa paljon myöhemmin vain kertomaan, kuinka tuote on todella tehnyt sen, minkä on luvannut.



Tuotesarjaa on tilattavissa mm. HairStoresta ja niinpä minäkin - epätoivoinen kun olen jo vuosia ollut - tein tilauksen. Valitettavasti sarjaan kuuluva seerumi on HairStorelta loppu, joten tilasin vain shampoon ja hoitoaineen. Kokeilen ensin niillä ja myöhemmin lisään sitten seerumin mukaan. HairStore toimittaa nettisivujensa mukaan tuotteet todella hitaasti, joten voin odotella pakettia saapuvaksi joskus kahden kolmen viikon päästä. Toiveeni on heränneet enkä malttaisi odottaa. Olisiko tämän VIHDOINKIN se tuote, joka pelastaisi jatkuvalta hius-stressiltä?!

EDIT: HairStoren pakettihan ei tähän mennessä ole vielä saapunut ja toissapäivänä sainkin sitten heiltä sähköpostia. Tilaukseni (tehty 6.9.2011) oli jäänyt jumiin jonnekin järjestelmään. HairStorelta tiedusteltiin, malttaisinko vielä pakettiani odotella ja jos malttaisin, niin odottelua vielä olisi, sillä tällä hetkellä heiltä on loppu myöskin sarjan shampoo. Tarkkaa saapumispäivämäärää ei osattu sanoa. Täytyy olla heihin piakkoin yhteydessä ja katsotaan nyt, miten homma tästä etenee. Tuotteet kyllä kiinnostavat tosi paljon!

4 kommenttia:

  1. Heippa :)
    Oi, oispa kiva jos tuotteet auttais ko oot kärsiny jo niin kauan :)

    Mukavaa syyskuuta :)
    -Satu-

    VastaaPoista
  2. Satu, sitä minäkin toivon. :) Kunpa tuotteet tulisivat pian!

    VastaaPoista
  3. Oon kokeillut ;-) Tyypillisestihän suomalaisilla on yksittäinen hius ohut, mutta hiuksia on sitten paljon. Anyway, kokeilin noita lääkkeiden aiheuttamaan hiustenlähtöön joskus. En osaa sanoa oikein juuta enkä jaata. Nykyään hiustenlähtöongelmaa ei enää ole kun en syö kyseistä lääkettä enää. En siis myöskään käytä tuota sarjaa siten enää vaan olen palannut Urtekramin luomushampoon pariin :-) Toivottavasti auttaa sulla!

    -Satu-

    VastaaPoista
  4. Odotan jo malttamattomana pakettia. Hurjan pitkä toimitusaika Hairstorella...

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...