14. joulukuuta 2011

Väliaikatiedote: Cutrin Bio+ Energen -sarja


Alkusyksystä kerroin tilanneeni Hairstorelta Cutrinin Bio+ Energen -sarjan shampoon, hoitoaineen ja seerumin. Hiukseni ovat aina olleet ohuet, liukkaat ja kasvaessaan litkut. Hiuksia on myös lähtenyt paljon ja yllättäen se pelottaa, kun ovat jo valmiiksi tosi ohuet.

Pitkittyneen toimitusajan jälkeen sain tuotteet vihdoin kotiin ja olen niitä nyt tovin käyttänyt. Seerumia aluksi vain vähän (unohdin aina! ;)), mutta nykyään joka pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin. Ja on ihanaa ettei seerumi jätä hiuksia rasvaisen tuntuisiksi vaan hiukset jää puhtaan ja raikkaan tuntuisiksi kuivuessaan. :)

Ja sitten itse asiaan. Eilen kurssikaverini yhtäkkiä kysyi, käytänkö jotain lääkettä, kun huomasi päälaellani runsaasti uusia kasvavia hiuksia! Ja parturi-kampaajana huomaa moisia asioita herkästi. Voi että, miten ilostuin! Olen viime aikoina voinutkin pitää hiuksiani auki enemmän kuin ennen. Hiukseni myös rasvoittuivat ennen enemmän ja nyt rasvoittuminen on selkeästi vähentynyt. Jatkanpa siis tätä projektia ja entistä luottavaisemmalla mielellä. :)

Toistaiseksi voin siis suositella näitä tuotteita muillekin!

p.s. Kuvassa olevaa Osiksen hiuspuuteria en ole juurikaan ehtinyt kokeilla.

11 kommenttia:

  1. Vaikuttaa toimivalta tuotesarjalta! Melkeimpä voisin itsekkin ottaa testiin... :) kiitos vinkistä! <3 <3 Ai niin, ja huomenta! =D

    VastaaPoista
  2. Oi, ompa kiva ko tuotteet toimii <3
    Voin uskoakki mikä ihana ja ilonen tunne sulla :)

    VastaaPoista
  3. Kas, mulla on ihan samat hiusongelmat - hiuslaatu on lasinen, luiru ja ohut, viimeaikoina on lähtenyt enemmän tukkaa kuin koskaan.

    Bio+ on muutenkin sarjana tuttu, joten ehkäpä tätä seuraavaksi. :)

    VastaaPoista
  4. Tiina: Mulle tämä Bio+ oli aika pitkälti tuntematon, Cutrinista toki olin kuullut. Kokeile ihmeessä tätä, ei siinä voi mitään hävitäkään (paitsi muutaman kympin rahaa). :)

    Ainahan olisi vaihtoehtona leikata lyhyt hiusmalli, mutta pitkät hiukset on vaan niin iso osa mua etten varmaankaan pystyisi. Sen lisäksi lyhyitä hiuksia on pakko laittaa, että näyttää joltain.

    VastaaPoista
  5. Mullahan on ollut lyhyet hiukset useasti ja en ole ikinä niitä mitenkään laittanut ja ovat näyttäneet muidenkin mukaan hyvännäköisiltä. Tietty tässä voi auttaa se, että omat hiukseni ovat aika taipuisat eivätkä piikkisuorat. Muistan kun sulla oli tarhassa lyhyet hiukset ja ne sopi sulle niin hyvin! Kaikkea mäkin muistan ;-)

    Anyway, kävin itsekin tänään ostamassa taas pitkästä aikaa Bio+ Energen shampoon. Hiusnesteen jätin vielä hyllyyn, mutta voi olla että turvaudun siihenkin jossain vaiheessa. Hiuksia ei ole vielä lähtenyt, mutta varaudun siihenkin mahdollisuuteen koska migin estolääke on nyt sillä tasolla että hiustenlähtö voi olla mahdollista. En vielä tiedä mitä teen jos ne alkavat lähteä. Riippuu varmaan siitä mitä muita sivuvaikutuksia saan ja miten lääke tehoaa migreeniin.

    Mielenkiintoista on se, että jos lääke vie hiukset niin ne voivatkin kasvaa takaisin erivärisinä ja erilaisella laadulla eli suorasta vaaleasta tukasta voi tulla tumma ja kihara. Jäämme odottamaan.

    -Satu

    VastaaPoista
  6. Laho pää eli uusi viesti...Ostin myös lääkärin ohjeistuksesta sinkkiä ja seleeniä hiuksia varten.

    -Satu

    VastaaPoista
  7. Ja mä inhosin, kun en saanut kasvattaa pitkiä hiuksia! :D Toivottavasti sulta ei lähde hiukset tai jos lähtee niin toi Bio+ Energen tsemppaa niitä kasvamaan. Suosittelen kyllä seerumia viimeistään siinä vaiheessa jos/kun hiuksia alkaa lähteä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos, toivossa on hyvä elää ;-) Eipä tuo hiustenlähtö onneksi ole vakavin sivuvaikutuksista ja hiukset kuitenkin kasvavat takaisin.

    Toinen shampoo mitä voi suositella hiustenlähtöön on apteekeista saatava Vichy Dercos Energising Shampoo:
    "Energisoiva hoitoshampoo hiustenlähtöä vastaan. Shampoo vahvistaa hiuksien rakennetta, hiusten kasvua ja aktivoi karvatupen toimintaa. Myös suojaa ja rauhoittaa hiuspohjaa. Mieto tuoksu."

    -Satu

    VastaaPoista
  9. Meen heti ostamaan tätä ! :)

    - http://cosmeticsfun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, suosittelen! Omat hiukseni ja päänahka ovat kyllä tykänneet. Pian onkin taas seerumin osto edessä. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...