6. elokuuta 2012

Olohuoneen/asuinhuoneen uusi järjestys

Uuteen kotiin muuttaessa sijoitin huonekalut siihen järjestykseen, jonka olin päähäni ennen muuttoa saanut. Ajattelin, että kun saan hieman kotia järjestykseen ja olen saanut hahmotettua tilan paremmin voin sitten muuttaa järjestystä. Nyt tämä aika koitti.

Ennen

Tavaraa on edelleen hieman missä sattuu, olen ollut aika laiska tekemään mitään isompia urakoita. Olen saanut muutamia vinkkejä kalusteiden järjestelystä ja tässä voikin ajan saatossa kokeilla joitakin erilaisia ratkaisuja, mutta nyt muutin järjestyksen sen mukaiseksi, mitä olin hieman itse ajatellut ja lisäksi parikin tyyppiä ehdotti seuraavanlaista ratkaisua. Näistä tyypeistä sen viimeisen potkun pers.... takamukselle antoi Sisusta siis... -blogin enne.






Tässä olisi siis tämänhetkinen uusi järjestykseni. Huoneeseen tuli huomattavasti enemmän avaruutta nyt, kun huonekalut eivät ole typerässä jonossa peräkkäin. Tuohon lattialle saisi nyt vaikka jonkun kivan matonkin ilman, että sitä tarvitsisi alkaa sijoittaa sohvien yms. alle. Ja tilaa on myös pikkuiselle sohvapöydälle, kunhan sellaisen jostain joskus hankin. Muutosta on tapahtunut myös näiden kuvien jälkeen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Sillä välin kannattaa ehdottomasti käydä kurkistamassa ennen blogia, jonne hän on suureksi ilokseni tehnyt postauksen kotini sisustussuunnitelmasta. Suunnitelma on hyvän maun mukainen ja tekstiäkin oli ilo lukea, sillä se seuraa ennen omaa hauskaa ja lennokasta tyyliä. Suosittelen kyseistä blogia muutenkin, siinä on miehellä hyvä maku ja kaunis koti! :)




23 kommenttia:

  1. Toimii, näyttää kyllä kuvissakin heti avarammalta! :) Voin muuten suositella lämpimästi valkoista Ikean Lack-apupöytää sohvapöydäksi. Näppärä ja monikäyttöinen. Jotenkin vain tuli sellainen visio, että sopisi sohvasi kaveriksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lack-pöytä voisi olla sellainen hätävara kyllä, mulla on niitä pari mustaa ollutkin. Nyt toki valkoinen olisi pop. :)

      Poista
    2. Näin on, ja hinta kun ei päätä huimaa niin hyvä "väliajan" hankinta kunnes löytää sen oikean. (Näin meillä, koska haaveissa on Hay:n tarjotinpöytä, mutta en uskalla hankkia ennen kuin päästään muuttamaan ja nähdään millainen tila siihen soffan eteen oikeastaan jää.)

      Poista
    3. Jep, vitonen ei kai kaada mitään taloutta :D

      Poista
  2. OMG.
    Jäätävää imartelua! Kiitos ja kumarrus. <3
    Näyttää muuten huomattavasti avoimemmalta tuossa järjestyksessä. Ja kuten pöppis ehdotti, niin kiiltävän valkoinen LACk tuohon vain siksi aikaa, että saat jonkun oikean pöydän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pöh, tottahan joka sana oli. Sulla on kiva blogi hauskalla ja lennokkaalla kirjoitustyylillä ja hyvä sisustusmaku.

      Lack-pöytä pistetään harkintaan. Ainakin se vitosen mattapintainen. Kovin kallista ei viitsi ostaa tilapäisjärjestelyksi.

      Poista
  3. tuli tosi hyvä! tila näyttää huomattavasti suuremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana S! <3 Ja tästä jatketaan eteenpäin, pienin askelin. :)

      Poista
  4. Näyttää oikiasti paaaaaaljon paaaaaaljon paremmalta :) No eihän siinä että aiempikkaan mikkään ihan hirmu huono ois ollu mutta kyllä nyt on hyvä :) Avaraa, vaaleaa, valosaa...tykkään :) Ihanasti soppii tuo sohova tuohon ikkunan etteen valkosetn verhojen kans jne <3 Huonekalujärjestyksellä muuttuu kyllä koti paljon, sitte ku kyllästyy niin vaihtaa jotenki muuten mutta kyllä nyt taitaa olla kaikkein paras järjestys :) Hyvähyvä sie <3
    Siellä se kattelee palomiehiä telekkarista :D

    P.S. Väliaikanen pöytäki vois olla vaikka jostaki levystä/hyllylevystä tms ja nuista sinun ikean laatikoista koottu :) jos siis löytyy jostaki levyä :) ja laatikot täyttää tavaralla niin ettei levy romaha...kirppariltaki vois löytyä halavalla väliaikaisratkasu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meän Satu <3 Kyllähän tämä nyt on huomattavasti avarampi järjestely, tykkään itsekin. Hienosäätöä vielä vaatii, mut pikkuhiljaa hyvä tulee. :)

      P.S. Poliisit ja palomiehet on vaan ihan parhaita. Ja ei, mulla ei ole mitään sairasta fetissiä heitä kohtaan, parhaus perustuu ihan muihin juttuihin. ;)

      Poista
    2. Sairasta fetissiä, hihi :D :D Juuh, palomiehet ja poliisit on parhaita :) ja yks nörtti joka asustaa meillä :D

      Poista
  5. On paljon avarampi nyt. Hyvä suunnitelma :)

    VastaaPoista
  6. Kauniilta näyttää! Ja tuo uusi sohva on kyllä supersuperihana! <3
    Herttainen Enne, kun tuli jelppimään. :) Jokainenhan meistä kaipaa välillä potkua takalistoon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On se kiva, kun on sisustussilmän omaavia ystäviä olemassa, jotka auttaa kun hommat takkuaa itellä. :)

      Poista
  7. Huone on nyt avara, raikas ja nätti, tykkään :)

    VastaaPoista
  8. Hienolta näyttää, paljon avarampi näin!

    VastaaPoista
  9. Hei uskomatonta, miten paljon tila muuttui uuden järjestyksen myötä! :) Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
  10. Joo ehdottomasti parempi ja avarampi jälkeen. Kaunista ja valoistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että tässä on nyt uusi ja parempi järjestys! :)

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...